Pohjatyöt ennen vaimennusta

Pohjatyöt ovat tärkein työvaihe

Tärkein työvaihe unohtuu usein

Otsikossa on kova väite: Pohjatyöt ovat tärkein työvaihe. Miten niin, eikö vaimennusta pidä tehdä huolella? Totta kai. Pohjatyöt ovat tärkein työvaihe siitä syystä, että ne tehdään ensimmäisenä. Pohjatöiden tekemisen laatu ratkaisee, onko seuraavilla vaiheilla mahdollisuus onnistua vai ei? Vaimennuksen jälkeen ei pohjatöitä voi enää parannella. Kaikki huonosti tehty kostautuu ennemmin tai myöhemmin joko vaimennukselle tai autolle. Useimmissa autoissa ei pohjatöihin mene edes paljoa aikaa, mutta silti moni tekee ne hutiloiden tai jättää kokonaan tekemättä. Tällä sivulla kerrotaan miksei kannata laiskotella pohjatöiden kanssa.

Näin vältät auton ruostumisen

Autot eivät ruostu oikein tehdyn vaimentamisen takia missään olosuhteissa. Mutta väärin tehty voi kiihdyttää Ruosteenpoistoon työkalutruostumista. Nykyaikaiset vaimennusmatot EIVÄT IME OLLENKAAN VETTÄ. Ne ovat materiaaliltaan butyylikumimassaa ja muita samankaltaisia aineita. Ja butyylikumi ei ime vettä. Joten matot itsessään eivät ole haitallisia auton korille. Entisaikaan käytetyt huopa/villaseos äänieristeet imivät vettä paremmin kuin pesusienet. Sillä erotuksella tosin, ettei niitä vanhan ajan mattoja saanut ikinä kuivaksi kuten sienen….

No milloinkas niistä voi sitten olla haittaa? Silloin jos autossa on ennestään ruostetta, vaikka pieniäkin täpliä, siinä pinnassa minkä aiot vaimentaa. Jos jätät ruosteen maton alle ja liimaat maton siihen päälle, teet aikapommin. Ruosteläntissä on kosteutta, likaa ja paljasta peltiä. Vähänkään enemmän ruostuneesta kohdasta kosteutta pääsee lisää ruosteen läpi maton alle toiselta puolen peltiä. Ja maton läpi se kosteus ei pääse pois. BINGO! Luodaan täydelliset olosuhteet ruosteen leviämiselle. Ehkä tärkein yksittäinen ohje vaimennustöissä: Älä koskaan piilota ruostetta vaimennusmatolla tai -massalla.

Vaimennusmassoja käytettäessä tilanne ei ole parempi, vaan selvästi huonompi! Massat imevät jonkin verran kosteutta. Ellei niitä maalata täysin vedenpitävästi yli. Tässä yksi suuri syy siihen miksi minun mielestäni kannattaa ennemmin käyttää mattoja kuin massoja. Massoilla on hyvätkin puolensa, mutta auton korin vaimennuksessa matot ovat parempia.

Toimintaohjeet jos autossa on ruostetta:

  • Puhdista ruoste pois ( hionta tms )
  • Puhdista pinta liasta ja rasvasta ( jälleen se jarrujen puhdistusaine on aika kova sana, bräkliiniä kehiin )
  • Maalaa pinta ja anna maalin kuivua ( jokin hyvä metallimaali, suosittelen esim. vasaralakkamaalia, värillähän ei ole väliä koska sen päälle laitetaan vaimennus )
  • Kun maali on kuivunut, voit aloittaa seuraavan työvaiheen
  • Maalaa myös paljaat peltipinnat ( naarmut tms ) vaikka niissä ei ruostetta olisikaan

Näin saat vaimennuksen tarttumaan kunnolla pintaanAuton vaimentajan erikoistyökalut

Avainsana on PUHTAUS. Auton pelleissä on monesti jotain rasvoja, kotelosuojavahoja tai jotain muuta törkyä. Vaikka maalipinta ei näytäkään silminnähden kuraiselta tai muuten saastaiselta. Mattojen liimapinnat ovat hyviä, puhtaassa pinnassa mattojen liima pitää maton paikoillaan auton eliniän. Mutta, mutta… Jos maalipinnan päällä on vaikka hiuksenohutkaan kalvo rasvaa tai jotain muuta likaa, homma on pilalla ilman puhdistamista. Mattojen hyvä liimapinta tarttuu likaan eikä maalipintaan. Vaimennusteho perustuu siihen, että vaimennusaine on tiukasti pintaa vasten ja siinä kiinni. Tavoitteena on vaimentaa peltipintoja, ei likakerroksia. Toisekseen, kun lika irtoaa, niin siinä kiinni oleva mattokin irtoaa. Likaiseen pintaan saat tehtyä huonon vaimennuksen joka ei kestä.

Puhdistusohjeet lyhyesti:

  • Paksut vaha/törky/rasva/mikälie kerrostumat poistetaan puu- tai muovilastalla kaapimalla ( EI sillä metallilastalla, muuten saat maalata ehjät maalipinnat uusiksi ennen vaimennusta )
  • Seuraavaksi poistetaan puhdistusaineella maalipinta puhtaaksi ( se bräkliini on kova sana tässä ja helppoa käyttää )
  • Suihkuta puhdistusainetta reilusti pintaan ja hankaa KANGASrätillä pinta puhtaaksi ( paperi nukkaantuu eikä kestä kunnollista hankaamista )
  • Odota hetki että puhdistusaine on varmasti haihtunut, sitten vaan vaimennusta pintaan.

Näin helpotat auton kasaamista etukäteen

Auton sisustassa on monenlaista kiinnikkeen ja pultin ja ruuvin ja vaikka minkä osan paikkaa. Ja joka kerta kun vaimennat nämä reiät umpeen, aiheutat itsellesi turhia ja ärsyttäviä lisätöitä auton kasausvaiheessa. Kun olet saanut pintojen puhdistuksen tehtyä, MERKITSE KAIKKI KOHDAT JOITA EI VAIMENNETA. Ja ota huomioon myös se pultilla tms kiinni tuleva osa. Jos peltipintaa vasten tulee jokin jalusta tai kiinnityskorvakko tms, jätä sen alan verran vaimentamatta. Tässä listassa pari metodia joilla helpotat väärien kohtien huomioimista ennen vaimennusta:

  • Laita pultit takaisin paikoilleen ( osat voi jättää irti, mutta pari senttiä pinnasta kohoavan pultin huomaa kyllä vaimennusvaiheessa.
  • Tee reikien ympärille valkoisella maalitussilla renkulat ( valkoisiin autoihin ehkä joku muu väri… )

Jos vaimennat massalla, kannattaa vaikka teipata pahvinpalat kiinnikkeiden aukkojen peitoksi. Ne on helppo ottaa pois massauksen jälkeen.

Tässä vaiheessa alkavat pohjatyöt olemaan jo hyvällä mallilla. Seuraavaksi päästään jo itse asiaan, eli VAIMENNUSTYÖhön.

Jälleen kerran, jos tuntuu että ei onnistu, niin Fanatic Audion asiakaspalvelu on valmiina auttamaan.